Vuoden 2024 viimeinen kvartaali on alkanut ja joulumusiikki alkaa soida kaupoissa. Valitettavasti syksylle ennustettu talouden piristyminen ei tunne kalenteria vaan siirtyy aina vaan kauemmas. Merkkejä paremmasta on, mutta ne eivät tunnu realisoituvan tilauksiksi. Optimismia kuitenkin tukee korkotason lasku ja alhainen inflaatio. Suomen inflaation ennustetaan olevan koko vuodelle 2024 vain hieman yli prosentin. Toteutuneet ohjauskoron laskut ja yhtenäinen näkemys korkotason laskun jatkumisesta tukevat ennusteita investointien lisääntymisestä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tämä ei vielä vaikuta loppuvuoden volyymeihin. Nyt nousun odotetaan toden teolla alkavan joko Q1 tai Q2 2025. Toivottavasti näin myös tapahtuu, odotusta on kestänyt jo turhan pitkään.

Raaka-aineiden hinnat ovat rauhoittuneet viime vuosien hermostuneen hyppelyn jälkeen. Hintataso on ollut likimain sama jo runsaan vuoden ajan. Kuukausittaista vaihtelua on ollut eri kustannustekijöistä johtuen mutta kokonaishinta on liikkunut muutaman prosentin sisällä. Myös energialisä on pysynyt maltillisena, mutta ensi talvi saattaa olla hankalampi. Sähkön hinnan odotetaan vaihtelevan eri tekijöistä johtuen rajustikin ensi talvena. Tämä saattaa aiheuttaa paineita myös teräksen hintaan. Mahdollisen kysynnän nousun kannalta huolestuttavaa on se, että varastot ovat koko toimitusketjussa melko pienet. Lisäksi terästehtaat ovat vähentäneet työvuorojaan ja joitakin valmistuslinjoja on kokonaan suljettu. Tämän johdosta kysynnän kasvaessa saatavuus heikkenee nopeasti ja sen seurauksena todennäköisesti myös hintataso nousee, vaikka nykyiselläänkin ollaan todella korkealla tasolla verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen.
Jame-Shaftin tilanne on saman suuntainen kuin yleinen kehitys. Vuoden 2023 loppu oli hyvin hiljainen, tammikuussa toimitusmäärät hetkellisesti nousivat hyvälle tasolle asiakkaiden täydentäessä varastojaan tilinpäätöksen jälkeen. Tämän jälkeen kysyntä vaihteli kuukausittain voimakkaasti ollen kokonaisuutena suuri pettymys. Jatkuva vaihtelu teki lisäksi tuotannon kapasiteetin ja kustannusten hallinnasta erittäin hankalaa. Toimitusvarmuus onnistuttiin kuitenkin pitämään hyvällä tasolla, osin kannattavuuden kustannuksella. Tilikauden 1.7.2023 – 30.6. 2024 tulos jäikin kaikilla mittareilla mitattuna budjetista. Liikevaihto oli 25 miljoonaa euroa ja tulos jäi noin puoleen tavoitteesta. Myös henkilöstön määrä laski ollen nyt 105 henkilöä.
Uusi tilikausi on alkanut hieman positiivisemmissa merkeissä. Ensimmäisellä kvartaalilla liikevaihto kasvoi 6 % verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Keväällä lomautettuna olleet työntekijät ovat myös kaikki palanneet töihin. Vapaata kapasiteettia on kuitenkin edelleen runsaasti, joten mahdolliseen tilausmäärien kasvuun on hyvät mahdollisuudet reagoida. Kuten edellä mainittu ongelmaksi voi muodostua raaka- aineiden saatavuus. Tähän olemme jo varautuneet kasvattamalla resurssiemme mukaan omaa raaka-aine varastoa. Valitettavasti loppuvuoden tilauskertymä näyttää kuitenkin heikolta. Lokakuu tulee jäämään budjetista ja perinteisesti marraskuu ja joulukuu ovat aina melko hiljaisia kuukausia. Lisäksi muutamat asiakkaamme ovat ilmoittaneet heikon tilauskannan vuoksi pitävänsä normaalia pidemmän joulutauon. Tämän johdosta myös Jame-Shaftin on reagoitava. Pidämme tehtaamme suljettuna vähintään viikon 52, tarvittaessa pidempään. Pyydämmekin huomioimaan jo nyt, että alkuvuoteen ajoittuvien tilausten toimitusaika on normaalia 1–2 viikkoa pidempi. Tämän johdosta tammikuun alkuun ajoittuvat tilaukset on syytä tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta pystymme valmistamaan niihin tarvittavat tuotteet jo ennen joulutaukoa.
Laskeneesta liikevaihdosta ja hieman epävarmoista tulevaisuuden näkymistä huolimatta investoinnit ovat jatkuneet. Viimeisin hankintamme on panostusrobotilla varustettu koneistuskeskus. Sen loppuvarustelu on meneillään ja asennus meille alkaa joulukuussa. Tästä lisää seuraavassa tiedotteessa. Laajentuvasta kansainvälisestä asiakaskentästämme tulee tällä hetkellä lisääntyvässä määrin vastuullisuus velvoitteita. Tämän johdosta meidänkin pitää lisätä oman dokumentoinnin määrää. Tehtävää riittää sillä iso osa vaadittavista dokumenteista käsittelee asioita, jotka ovat Suomessa jo vuosikymmeniä olleet itsestään selvyyksiä, jopa lakiin kirjattuja. Näitä meillä ei tietenkään ole ollut erikseen kirjattuna. Lisäksi iso osa tarvittavista dokumenteistamme on vain Suomen kielellä, jotta niitä voidaan hyödyntää arvioinneissa pitää ne ensin kääntää englanniksi. Dokumentoinnin rinnalla olisi suotavaa, että painotettaisiin ja arvostettaisiin myös konkreettisia toimenpiteitä. Esimerkiksi Jame-Shaft on käyttänyt jo yli kymmenen vuoden ajan pelkästään täysin fossiilivapaata sähköä.
1.–3. lokakuuta osallistuimme Tampereen Alihankintamessuille. Messuilla oli kaikkiaan yli 1000 näytteilleasettajaa ja kävijämäärä oli kolmen päivän aikana noin 17 000 henkeä. Yleinen messutunnelma hyvä mutta odotukset talouden kehityksestä olivat melko negatiivisia. Toiveita paremmasta oli, mutta ei juurikaan positiivisia konkreettisia uutisia. Kiitos kaikille osastollamme vierailleille antamastanne palautteesta ja hyvistä keskusteluista.
Toivotaan että ennusteet vihdoinkin ovat oikeassa ja talouselämä vilkastuu ensi vuonna. Mikäli näette merkittäviä muutoksia volyymeissä, pyydämme teitä olemaan aktiivisesti yhteydessä meihin ja ennakoimaan mahdolliset lisätarpeet ajoissa, jotta pystymme tilaamaan tarvittavat raaka-aineet.
Toivomme kaikille asiakkaillemme menestyksellistä ja tuloksekasta loppuvuotta 2024.
Yhteistyöterveisin,
Mika Tuunainen
Toimitusjohtaja
Jameshaft Oy
